keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Lujo

Jotenkin tutuu et kirjoitan harvoin nykyään tänne. No voi johtua siitä, että olen kovin väsynyt ja ollut kauheeta stressiä top-paikan saamiseen, onneksi sain sen ja aloiin tiistaina työt Männistön koulussa 2. luokalla. (:

Hmh. Mullahan olisi tosiaan tämä 9. viikko mun hiihtoloma, mutta asiat meni nyt toisin että joudun sen 10. viikolla pitämään, koska Kuopiossa on tuolloin hiihtoloma, ja en saisi muuten täytettyä 8 viikkoa topissa :D Asia ei mua haittaa (:
Viimeviikon perjantaina menin kotiin Jyväskylän kautta~~ Ja olin kotona joskus 11 aikaan yöllä, tavaraa oli kiitettävästi mukana.
Lauantaina puolestaan päätin järjestää mun seinän uuteen uskoon.


Ennen & Jälkeen~~



Ennen & Jälkeen~~



Kaapin reunustaan päätin siirtää lippulappusia, joissa lukee kivoja lyiikoita. Aiemmin ne oli verhon takana piilossa.



Aaaaaaand then....
Sunnuntaina mul oli maximustylsimys päivä, ja päätin kokeilla saanko mun hiuksiin tehtyä mitään kivaa. No lopputulosena tuli positiivinen ilme hiuksille :3 Ehkä jatkossa pidän näin c;





Maanantaina makasin kotona koomass vaikka olisi pitänyt mennä töihin. Sunnuntai iltana oksensin monesti joten päätin jäädä lepäämään.

Tiistaina menin sit töihin ja sain tietää et noil on hiihtoo, ja palellutin sit itseni ulkona (: Onneks en sentään tullut kipeäksi c:

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Challenges

Sain tässä kaksi haastetta ja nyt aion tehdä ne ennenkuin tulee lisää haasteita ,s

1. kiitä haasteen antajaa
2. jaa haaste kahdeksalle bloggaajalle ja ilmoita heille siitä
3. kerro kahdeksan satunnaista asiaa 


Thääänx Ale _Niina_

jaan nämä;

Cialle
Nillalle
Pupelle
Eevalle
Elille
Akulle
Saaralle
Miialle


  • Haluun pitemmät hiukset
  • Haluan matkustella ympäri maailmaa
  • Mulla on sini-pinkki-blondi hiukset, mut haluun nää blondimmaks :D
  • Oon usein tyhmä!
  • Ilman musiikkia ei voi elää
  • "Roar" on kiva sana
  • Halit on kivoja!
  • Haluun osata laulaa rohkeemmin :)



1. Each person tagged must post 11 things about themselves

  • 1. Mulla on lyhyet hiukset
  • 2. mulla on 10 lävistystä
  • 3. Kuuntelen musiikkia joka päivä
  • 4. Mulla on usein tylsää
  • 5. Oon hiukan ujo
  • 6. Ruoka on hyvää
  • 7. En keksi enää mitään
  • 8. "roar" on edelleen kiva sana :3
  • 9. Mulla on tyhmimmät jutut ikinä!
  • 10. Vihaan itseäni
  • 11. Mul on liikaa julisteita seinillä, mut en haluu ottaa niit pois :(

2. They must also answer the 11 questions the tagger has sent for them
1. Mikä on lempielokuvasi? - En luokittele, mut kauhuleffat is best!<3
2. Minkä tyylisiä vaatteita tykkäät pitää? - Kivan tyylisiä :D
3. Minkälaiset hiukset haluaisit? Vai oletko tyytyväinen nykyisiisi? -Haluan pitemmät hiukset :c
4. Minkä väriset silmät haluaisit, jos voisit päättää? - Ne ois semmoset turkoosi-minttuvihreet ;;u;
5. Viimeisin ostoksesi? - jäätelökahvi
6. Jos tilaat netistä vaatteita, miltä sivulta yleensä tilaatte? Jos ette, miksi? -enpä tilaile. Ei oo tullu viel tilailtuu
7. Minkälainen ystävänpäivä teillä oli? - yhtä tavallinen kuin muut, no hugs :c
8. Mikä on paras lahja minkä olet saanut? - ööö, emmätiiä
9. Kenen kanssa haluaisit nyt viettää aikaasi? - Kaikkien ihanien rakkaiden kavereiden kanssa :3<3
10. Lempi karkkisi? - Suklaa!
11. Ja lopuksi viel: Vihaatko jotakuta ihmistä sydämesi pohjasta? - KYLLÄ VAIN!


3. They must also create 11 questions to ask bloggers they have decided to tag

1. Pelkäätkö jotain todella paljon?
2. Uskotko yliluonnolliseen?
3. Onko metsät kivoja?
4. Jos sinua ärsyttää jokin juttu aivan kamalasti, mitä teet?
5. 3 asiaa mitä ottaisit mukaan, jos lähtisit extempore matkalle ulkomaille?
5. Onko extempore matkat kivoja?
6. Oudoin paikka missä olet käynyt?
7. Kuinka monta julistetta omistat seinällä?
8. Minkä väriset on huoneesi seinät?
9.  Hienoin asia jonka olet nähnyt?
10. Oletko ollut koskaan pahassa pulassa?
11. Ja lopuksi; Lempihymiösi?

4. They must then choose 11 bloggers with less than 200 followers and tag them in their post.

Cialle
Nillalle
Pupelle
Eevalle
Elille
Akulle
Saaralle
Miialle


Mä en nyt keksi 3 blogia :c

torstai 14. helmikuuta 2013

Still in love

Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni tänään ja käydä etsimässä TOP-paikan itselleni (Työssäoppismispaikan). Kävin ensin päiväkodista kysymässä, oli tosi awkward kun menin sinne, ensin en meinannut saada porttia auki, sitten en muistanu mitä alaa käyn ja sitten missä koulussa opiskelen. No ne sano et mun pitää huomenna käydä siellä uudestaan. Jotenkin tuntui epävarmalta, etten pääse sinne, joten kävin matkan varrella männistön koulussa. Siellä meni sentään paremmin, siellä sanottiin että soittavat minulle. Soittoa odotellessa (:
Meni hiukka kiireelliseksi tää juttu,huomenna nimittäin pitäisi olla tiedossa opettajilla top-paikkamme :D hups;s
(päivitys)--Mulle just soitettiin sielt, ja joudun oottaa ensviikkoon et ne soittaa sielt uudestaan...Mitä mä sanon huomen siel päiväkodissa? Sanonko jotain et mulla on myös toinen paikka jonne hain, mutta odotan vielä sielä vastausta,jos pääsen sinne niin meen sinne, jos en pääse tuun tänne :DDDDDdd oisko se liia noloo asd

Muuutta siirrytään viime viikonlopulle. Perjantaina Cia tuli mun luokseni lauantaihin asti. Ja lauantai iltana oli Massen synttäri paardit c:

Koko viiko olen ollu poissa koulusta, syystä koska mullaoli tiistaina leiripalaveri, ja se topin etsintä.

EN LÖYTÄNY TOPIA PÄIVÄKODISTA ;;n; VERY TERRRIBBLE

 Käytiin Massen synttäreillä pelaa biljardii :)









Ruoka näytti tolta ennen!!!


Ei ollu niin hyvää mitä aikaisemmin :c Tää on jäätelökahvii


Tänään ois suunnattava viel nuorteniltaan c:

ps,. katoin varmaan ällöttävimmän ja kauheimman leffan ikinä .____. Grotesque - http://hdfin.com/item.php?item_id=1343
Se kestää vähän päälle tunnin, kattokaa se loppuun jos pystytte ja kertokaa mulle pystyittekö te kattomaan sen loppuun :D



Hyvää ystävän päivää!!


tiistai 5. helmikuuta 2013

whoah!

Tänään koulussa oli kulttuuriohjaus, sen teemana oli voimallinen kuvaus (Tai jotain sinnepäin). Otimme siis kuvia toisistamme pareissa ulkona. (Kuvat laitan loppuun) Kävimme tänään myös taidegalleria GalleriArissa. Sen jälkeen meillä olisi ollut äidinkieltä, mutta minäpä jäin keskustaan! Hähää! >D
Keskustassa törsäsin rahani kerrankin vaatteisiin!! Ja käytiin katsomassa eläinliikkeesssä pupuja, kun niin paljo kinusin kämppikseltäni. :3 Puput alkaa jo tulla korvista ulos!!! Mut haluan silti pupuisen :3 Se oli iiiiihana!!!!Eläinliikkeessä oli joku poika joka kyseli kaikkea, tuli vaan rohkeasti minulta kysymään mitä etsin, vastasin hänelle että kunhan vain katselen, sitten hän ihmetteli mitkä pallot mun huulesta törröttää, vastasin siihenkin. Hänen äitinsä vain nauroi ja tokaisi minulle "Hän on aika utelias, mutta pitäähän pienen pojan nyt asioita tietää kun on niin utelias, se on jännä miten pienet uskaltavat noin vain rohkeasti kysyä asioita" Naurahdin ja vastasin "Niin, se on  kyllä totta!"
Mutta oisittepa nähneet ne sammakot ;;;;u;

Nojoo! Lähdettiin sitten keskustasta kohti asuntolaa, matkalla tokaisin kämppikselleni "Mennään piknikille!", kämppikseni tokaisi siihen, "Toki, jos kustannat" Hetken mietin "kustannat"...Ei helvetti, hajosin ihan totaallisesti, kämppis sai hävetä silmät päästään. Huusin nauraen "Eiku siiis pilkille!!!" Kämppis katsoo minua ja sanoo "Mistä tietää että Kristina on väsynyt? -Nauraa omille jutuilleen, ja höpöttää ihan liikaa sen viisauksia!"

Saavuttiin sitten kämpille ja yritettiin aukaista limukka-pulloa.

-Ensin saatiin ajatukseksi käyttää apuna minun takin vyötä. Se ei ihan toiminut niinkuin piti, se meni mutkalla ja hajos!
-Samalla mun kynsi lohkesi.
-Sitten käytettiin apuna pöytää, pöydästä lähti palasia irti!
-Sitten siirryin ikkunalautaan, ja löin sormeni siihen!
-Viimeiseksi päätettiin mennä kysymään toiselta puolen asuntolaa korkin avajaa, no siellä sitten oli, ja saatiin pullo iloisesti auki (:






















Vaatteet!





Se ku yritettii avata pulloa!!